sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Lobos 7: Angel-papan pimeä pakettiauto

Apuaa oon niin iloinen, sillä meille syntyi eilen kevään ensimmäinen poronvasa! On ollu sen verran hommaa kun pitäny tuurata isää osittain poroasioissa, etten ole juuri jaksanut lukea pääsykokeisiinkaan... Vakava-koe on jo keskiviikkona. Mulla on toki jo paljon tietoa päässä, loppupäivät kertaillaan sitä ja sitten katsotaan että riittääkö.

Nyt kuitenkin postauksen pariin! Mietin että onko tämä kuvamäärä sittenkin liian suuri postattavaksi kerralla. Yleensä käy niin että pääsyn vain rustaamaan sumussa jotain ja ajatukset on jo matkalla seuraaviin hommiin, ja siinä sitten tulee niitä aivopieruja joista te joudutte huomauttelemaan. :'D Toisaalta otan niin paljon kuvia, että jos lyhentäisin postauksen kokoa, saisin olla tekemässä niitä jatkuvasti eikä ikinä edettäisi mihinkään. Joten katsotaan nyt näillä parinsadan kuvan postauksilla ainakin toistaiseksi.






Tältä näytti jossain vaiheessa Lobosien perhekuviot. Haastan teidät: ketä on tullut lisää? ;)
(Pirkka on tuon talokuvakkeen takana ilmeisesti.)



Jaahas. Jokohan Travis olisi viimein asettunut aloilleen, eikä vain jatka monen naisen draamaansa vielä astetta pidemmälle.



Haamu tuli taas tervehtimään... En oo vieläkään poistanut sitä random hautaa pihamaalta. :'D



Peace meni tuosta eikä ees huomannut mitään! Hei, sun takana on haamu!
"Älä ole tylsä, haamuja on vain kauhunovelleissa."



"Aaaaa voi hellanjestas! D:"
Marisol sen sijaan taisi huomata :D (oikeesti sillä oli nälkä kuten näkyy mutta leikitään)



"Jes! Olen aina halunnut aaveen aamiaispöytään!"



Peace: "Marisol. Kuka toi on. Ei. Ei ole totta. Mä lähden. Nyt heti."



Katoin tuosta edellisestä kulmasta että se ois kävelly pahki lasioveen, mutta on siinä jonkin verran väliä. :D



Marisol: "No, onko aaveille mitään iloa sängyistä? Peace, tule syömään!"
Peace: "Daa, en varmasti tuu niin kauan kuin tuo kammotus on täällä!"



Marisol: "No niin, lahjotaan parilla rupeella niin tyttö kuin tyttö tulee pöytään hetkessä!"
Haamu: "Katsos, nyt, ei mee haamut niin pahaa porukkaa olla. Valtaamme vain esineitä, leijumme ympäriinsä ja tyhjennämme jääkaappeja..."



Angel: "Hyi sentään, eihän aaveita ole! Näen varmasti vielä unta!"
Peace: "Älä nyt, isä. Se on ihan mukava, kun tutustuu."



Nämä toivoi ruutuhyppelyä. Yritetään nostaa suhteita samalla :)



Oi, Angel kutsui työkaverinsa Miljaanan kylään ja se toi taaperon mukanaan! Harvoin simit mulla tuo pikkulapsiaan mukaan, kun pyydän ne kylään.



Seuraavaksi Benny ja Peace halus mennä kesäriehaan, mikä tottakai luvattiin.





Carlotta sai viimein työpaikan, päättäen isän toivomuksesta seurata tämän jalanjälkiä.



Jotenkin hirveän kotoisaa, kun kuvassa on monta simiä puuhaamassa eri juttuja. Angel on tottakai perhekeskeisenä taaperon kimpussa, vieläpä autonomisesti. Siitä tulis ihan mahtava isoisä.



Pöytätennis sujuu kuitenkin vielä :D



Ai niin, nämä oli vielä täällä. Peace voitti ja sai satsin hodareita, jotka tietysti unohdin reppuun mätänemään...



Voi Benny raasu, ei sinun nyt enää tarvi syödä niitä loppuun.
Benny: "Mutta partiolaisen kunnian tähden mun täytyy.--mussun mussun--örp--byörgh--"



Ja Carlottakin oli näköjään tupsahtanut paikalle kaverinsa Dimitrin kanssa.



Pallo lähtee!



Jee Carlotta! Hieno koppi!



Dimitri on ihan pettyny :D



Olisko vesisota kivempaa? Tulisko suhteita enemmän?



Olikohan tämä itse Trigger Vähälä nimeltään vai joku muu, kuitenkin se käveli tuosta ohi ja katsoi tuolleen hyväksyvästi vesisotalaisia. Jotenkin tuollainen lämmin katse. :) Ehkä se muistaa oman lapsuutensa, aww.



Dimitri ei ilmeisesti arvostanu, koska se lähti heti pois XD
"Pyh, en pelaa enää."



Marisol oli kehittelemässä juomiaan, kun kutsu kävi Jebiltä!



 Ihanaa, tuolla puistossa on muitakin vanhuksia! Vanhusten kerhon kokoontuminen.



Marisol: "Se Similä piti niin hyvän puheen eilettäin!"



Jebi: "Niin, sehän näytettiin televiissiosta."



"Tosin en tiedä, onko hän oikeassa siinä, että Riverviewin puiden lehtiä vähentämällä tehtäisiin jotain säästöjä."



Oho oho, Jebi! Vielä vanhoilla päivillään :D



Kaks kylpyhuonetta on aivan liian vähän näille kaikille. Tässäkin on kolme tunkemassa yhtä aikaa.



Nytkö jo :o



En tiedä, mihin hukkasin Marisolin silmäteräauton, joten hommasin näille uuden... XD Ai kauhia mikä värimaailma. Tykkään luoda simeille persoonallisen värisiä autoja. Ja Angel ja Carlotta nyt on urheilualalla, joten kotijoukkueen logo toimii.



Kukas tuli käymään?



Kyle! 🎵



Anita: "Shalom, Kyle."
Kyle: "Niin olen, lol. (Onkohan näillä kasviksia? Hirveä nälkä.)"



Jälleennäkemisen riemua. :)



Marisol: "Anitaaa! Mikä mies meidän pihalla on!?"
Benny: "(Mitä roskasakkia Anita tuo meille kotiin? Menisi jo pönttöön minne kuuluukin.)"



Kuulumisia päivitettävänä!



Anita kertoo nyt jotain hienoa



Jahas :'DD Ookoo.



Anita: "Rakas, olet paras mies isän jälkeen ja minusta sinun ei pitäisi palata yliopistolle..."
Kyle: "Häh? Isäs jälkeen?"



Tuo ilme apua :DD
Tykkään Kylen silmistä ja ilmeistä kyllä todella paljon!



"Rakas, yritän sanoa... Muuttaisitko meille?"



"Hehee. Tietysti."

Perun puheeni :''D



"Ihanaa!"



Tässä on siis Kylen luonteenpiirteet ja suosikit. Mun pitäis jaksaa päivittää tuota simsivua ajan tasalle. Kunpa vain muistaisin ottaa kuvia siihen!



Kylen elämänhaave näyttäisi olevan bisnekseen liittyvä, joten passitettiin se alalle.



Meanwhile: Angel on suorittanut elämänhaaveensa! :O



Miltä nyt tuntuu?



Mitä sä kattelet tuonne, Angel? Kello ei muuten varmasti oo 12:00 :D Tai ehkä tuo valokyltti näyttää leikisti tulevat pelit tai jtn?



Sitte tehdään tuttavuutta tuleviin appivanhempiin...

Marisol: "Mun lempivärini on punainen! Entä sinun?"

Noin tehtiin ala-asteella, Marisol, ei noin perusteista tarvi lähteä. :D



Angel tulee keskeyttämään ylennysuutisilla. :D



Angel: "Hei sinä tuntematon vieras, minä sain ylennyksen! Olen supertähti!"



Kyle: "Vau mahtavaa! Sulla on varmaan salkku, johon kippaat kaikki kausisopimukset?"



"Ja pistetilastot? Minä voin laatia ne sulle!"



Angel: "Hei joo, sehän olisi mahtavaa. Mutta niille tarvitsee kyllä uuden salkun! ...Kuka sinä olitkaan?"



Minkä takia Carlotta tuli valmistujaisasussa kotiin?



Ylennystä sietää vähän juhlia ;)



Carlotta, ei se lisko sua herättäny, vaan kissa.



Päädyin ottamaan tuon koodilla perheeseen, tuli ilmoitus että se kuolee kohta, enkä jaksanut säätää enempää. Sai pitää tuon ehdotetun nimen niin ikään.



Ja siinähän se meneekin.



Viikatemies ei näytä tietävän, miten kissoja nostellaan. :P



Eläinrakkautta kuitenkin löytyy. :o



Ahaa, en oo ennen huomannu, että sillä on tuollainen kissanminttuhiiri!



Se heittää sen tuonne portaaliin ja kissa hyppää perään.



Kaikki ei uskaltanu tulla sisäänkään asti, vaan itkivät oven takana.



Täällä huoneessakin kollektiiviset valitusjamit.



Angel: "Surullista, mutta jes! Ei enää raavittuja mattoja!"
D:



Perheenjäsenillä on eri keinoja selvitä tapahtuneesta... Benny pyysi iltasatua, jotta olisi helpompi palata nukkumaan.



Anita rauhoittuu maalaamalla. Voisit kyllä nukkua mieluummin :D Arska taas keskittyy itseensä.



Carlotan suru ilmenee vihana.
"Grr nyt kyllä hakkaan sinut kun ystävystyit sen kissan kanssa ja aiheutit meille tällaiset itkumoodletit!"



Kyle on herkkä mies ja suree rauhassa.



Kyle: "Kuuleppas Marisol, minulle kelpaisi kyllä oma sänky."



Tontutkin pitävät kriisikokousta. Ne ovat löytäneet kolme liikkumatonta houkutinveljeä.



Yliopiston tonttu on liian sivistynyt muiden seuraan ja herättää Kylen avaamalla telkkarin :D



Peace please, älä saa sydänkohtausta.



Postimies saa taas juosta :D Arska asialla.



Onnellisuuspisteillä ostettiin vielä järkyttävämpi auto XD Laitoin jonkun värin vaan siihen enkä oo vieläkään vaihtanut. Pakko jossain vaiheessa.



Benny, mitä sun piti tehdä?
"Ole hiljaa teen kouluun tutkielmaa papukaijoista!"



En muista mitä tapahtuu :D Kyle kai halusi muodostaa ryhmän Marisolin kanssa ja sitten pyydettiin Anitaakin mukaan.



Koska mökkihöperyys.



Uusi kissa löytöeläinkeskuksesta! Peli ehdotti tälle nimeä Rapsi, nimesin Raspberryksi.



Oikee supertähti.



Kyle, Anita ja Marisol lähti sit torille. Kylellä on aika korkeat pisteet silmäätekevissä ja se on ottamassa kuvia jatkuvasti muiden kanssa.



Mitä ihmettä tirppa :D



En muista mikä tuli nimeksi, mutta Benny sai sen napattua sieltä korvesta.
"Aion tutkia, miten se käyttäytyy, kun annan sille näitä erikoisraksuja..."
Jaa siksi se vempuloi ympäriinsä :DD



Niin, äiti katsoo vierestä, ei mitään hätää...



Ettekö te nyt voi puhua mistään muusta kuin siitä, millanen hauta Lutsalle pitäisi laittaa? -_-



Kyle: "Okei, vaihdetaan sitten puheenaihetta. Kuulkaahan, tuota, rouva Lobos hyvä, öö..."



"Tahtoisin naida tyttärenne!"



"Katsokaas, minä ja Anita tässä tutustuimme yliopistolla ja rakastamme toisiamme kovasti. Voi olla, että jonain päivänä menemme naimisiin... Jos te vain suostutte."



Marisol: "Ohhoh, mitä uutisia! Pumppu pettää!"



Kyle: "Pyydän! Olkaa armollinen, rouva!"



Marisol: "Kyle! Tapasin sinut vasta tänään, mutta olet minulle kuin oma poika. Olisin mielissäni, jos Anita päättäisi mennä kanssasi naimisiin. :)"
Kyle: "No sehän on sitten hienoa, anoppiseni!"



Rakastan tuota "Pyydä tyttären kättä" -animaatiota ja sitä moodlettia, joka siitä tulee. 💕



Toiveisiin ;)



Angel: "Carlotta, nyt kun olet kunniakkaasti urheilu-uralla: älä koskaan käytä tilaisuutta hyväksesi ja varasta stadionilta mitään! Älä ainakaan puupenkkejä pihalta. Minä tein sen virheen."



"Ja sitten, älä unohda näitä neuvoja---"
Benny: "Isi, miksi ruuassa on kärpäsiä?"
"Odotapas vähän, poika, meillä on Carlotan kanssa jutut kesken."



En tiennyt, että isot linnut voi lennellä huoneessa tuolla tavalla :O Hauska yksityiskohta! :D Vai karkasiko se...? Se palasi kyllä muistaakseni orrelle, mutta katosi myöhemmin.



Kyle: "Kuulkaahan, herra Lobos! Vaimonne antoi minulle juuri luvan mennä naimisiin!"
Angel: "(Ahaa, kotiapulaisemme kanssa!) Hienoa!"



Kyle: "Kun aika koittaa, järjestelyitä on tehtävä paljon! En tunne kaupungista juuri ketään, siis auttaisitteko minua?"

Kaikki puhuu häistä Anitan kuullen vaikka Kyle ei oo edes kosinu vielä :'D



Angel: "Totta kai! Yhteisestä hautapaikasta on hyvä aloittaa! Minä järjestän."



Et voinu valita parempaa paikkaa lukea työkirjaa.
Marisol ei edes pidä Peacestä edelleenkään ja silti tunkee sen huoneeseen. :D



Kosmista taidetta? Villit unet.



Bennyllä on jotenkin kärsivä ilme. Siilin laittaminen poskea vasten taisi olla virhe. :'D



Peace lähti Hikipinkolan sisäoppilaitokseen. Haluan keskittyä enemmän nuoriin aikuisiin, eikä tuolla pelaaminen innostanut nyt kauheasti.



Kylekin on nyt pitämässä huolta lemmikeistä, joten asiat helpottuvat siltä osin.

Tuolla on muuten pakko olla joku bugi, kun se saa Silmäätekevien vaikutusvaltaa kaikesta, mitä tekee. o.o



Noni. Siitä tuli bilehile, mitä peli tarjosi.



Bennyn synttäreitä päätettiin viettää perhepiirissä. :P

Aww, Kyle meinaa jäädä ovensuuhun! Kuulut sinäkin jo perheeseen, tule peremmälle!




Benny: "Auttakee!"



Ninja Go!



No jaa. En kauheasti tykkää tuosta naamasta, ei taida tulla perijää. Mutta pysyy taloudessa vähintään elämänhaaveen saavuttamiseen asti (kerää 20 pikkulemmikkiä luonnosta). Ja onhan tämä vasta teinivaiheessa :)



Kyle sai oman huoneen, kun taas Bennyn huoneeseen laitettiin kerrossänky, jossa Peace saa sitten palattuaan nukkua. Nuo tapetit on kyllä hirveät, nekin menee vaihtoon myöhemmin.



Miksi Kyle kattoo kiukkuisena, kun Benny saa lahjan :D Kumma olla mustasukkainen oman anoppinsa tähden.



Ei, laama, Ei tänään.



En tajua, miksi mun simeillä on tapana vetää lumimies-mielenosoituskyltit esiin, kun joku eläköityy :'D Angel sai siis vetäytyä pois uraltaan, vaikka se tekeekin hallaa perheen taloudelle. Eihän ole kauhean realistista, että päivänsä päätä lähestyvä vanhus on kehittyvä huippu-urheilija.



Nämä jäi nyt sitten kahden keittiöön, ja Kyle näki tilaisuutensa koittaneen.
(Taas sille sataa tyhjästä noita ryhmäpisteitä! :DD)



"Ootapa pikku hetki."



"Mä katon, miltä noi sun pöksyjen nauhat näyttää."



"Ei vaineskaan! Rakas, mennäänkö naimisiin?"

Kyle on vaan niin komea!*-* </3



Muuten täydellinen paitsi tämä irvistys.

Sormus on Anitan sormien välissä? :D



Halitaan!



Anitakin näyttää vaihteeksi aika normaalilta. :D



Kyle on niin onnellinen! <3



Aamulla Carlotta haravoi pahaa-aavistamattomia lehtiä...



Senkin lurjus, älä vie niitä ilman lupaa!
Samalla tuli paljastaneeksi oravan. :D



Kihlauksesta pitää kertoa kaikille perheenjäsenille! :)





Kyle: "Angel hyvä, tyttärenne Anita hyväksyi kosintani!"



Angel: "Mahtavaa, että hän tukee teitä! Vaikkei tunnekaan morsianta kovin hyvin!"



"Mutta ystävänäsi Anitakin tietää, että kotiapulaisestamme tulee sinulle loistava vaimo!"



Kyle: "(Huoh. Yritä tässä nyt sitten selittää.)"



Angel: "Poika, milloin sinä oikein hankit lapsia? Haluan jo tulla isoisäksi ja ostaa lapsenlapsille liian isoja lenkkareita!"



"Ja minun lapsenlapseni eivät sitten todellakaan mene kouluun tavallisella bussilla! Minä vien heidät itse pakettiautollani!"



Marisolilla oli tehtävänä löytää uusi taivaankappale.



Angel: "Rakas, milloin meistä tulee isovanhempia? Haluan jo ostaa tulevalle lapsenlapselleni pehmoisen nallekarhun, auton kokoisen!"



Marisol: "Auton kokoisen? Niin, onhan se hyvä olla vähän kasvunvaraa, niin kuin lenkkareissakin..."



"Mutta palikat hankitaan sitten ihan normaalin kokoisina."



"Löysin tänään uuden kuun!"



 "Ja nimesin sen tuon Anitan tulevan sulhasen innoittamana!"



Angel: "Voi vaimo kulta, sinä höpsö olet käsittänyt ihan väärin. Kyle on naimassa kotiapulaisemme."



Marisol: "Ähh... Sinä et kyllä ymmärrä yhtään mitään koko jutusta."



Bennyllä on vaikea nuoruus :D



Kouluun lähtö ei kiinnostanut, joten lähdettiin eläintenpyydystysmatkalle... Ja tultiin puraistuksi heti kotipihalla.

Mulla ei muuten täyty ikinä se "lintsaa koulusta" toive. En tiedä, mitä siihen pitäis tehd, missä vaiheessa kouluunmenotoiminto pitäis peruuttaa jotta se tulis oikein.



"Hahaa, kala, nyt minä sinut nappaan!"



"Umph."
Ei onnistunut. :D



Vastanapattu rotta on hyödytön meille, joten käskin Bennyä päästämään sen takaisin luontoon... Huomatkaa, että tuossa oikealla on vettä.



"Menehän sinne minne kuulutkin, pikku kaveri."
Ai jokeen? :'DDD Ja siis en saanut kuvaa, mutta tuo rotta juoksi hetken matkaa tuossa veden päällä! xD



Oho, tuli ilmoitus, Peace soitti kotiin. Palasin sit katsomaan, että kenelle se on soittanut...



Marisolille? Peace ja Marisolhan on huonoimmissa väleissä koko perheessä! "Olet minulle hyvin tärkeä." Tärkeä vihollinen? :D



Kyle kaivoi esille bugisen puhelimen ja päätti järjestää polttarit.



Ei näistä kauhean kummoiset juhlat tullu :D Simit ei ees pukeutuneet niihin asuihin.



Mutta poliisit saapuivat kuitenkin paikalle? Eiku aa, ne oli niitä tanssityttöjä.



Angel mitä ihmettä? Tuo näyttää enemmän kädeltä kuin kalkkunalta :D Onhan sillä olevinaan nokka, mutta...



Angel: "Kun Kyle saapui kotiimme, hän oli karvainen kuin lumimies! Nyt hän on kuitenkin minulle kuin oma poika!"
Kyle: "Tämmöset suositukset eivät kyllä auta bisnesmaailman huipulle..."



Suu auki!



Näitä tanssijoita olisi kaivattu tuolla bileissä, mutta ne päätti suunnistaa tuonne yläkertaan. Rieha meni tottakai kiinni, eikä simit voineet mennä katsomaan. :D



Polttarihaasteena Kyle passitettiin kummitustaloon.



Ei pelottanu yhtään koska Arjen sankari.



"No jaa, peilejä ja räsyjä. Ei kummempaa."



Sitten harjoitellaan häävalssia <3 Tuo on siis Kylen työasu, ja koska se ei riisu sitä itse niin saadaan katsella miestä aika paljon näin. Mutta ei tuo huonolta näytä!



Spottasin randomisti tuosta seinältä kuvan, jossa poseeraavat Angel ja paras työkaveri Pertti Alkavainen. En tiedä, Pertti taitaa olla vielä elossa pelissä, pitäisi laittaa nuo taas tapaamaan.



Papukaija katosi ja haukka tuli tilalle.



Alien läpäisi Pirkan puolustuksen :D
"Simit säilyttävät autojaan ulkona eivätkä eteisessä. Onpa kummallista..."



Kimmellys! En oo huomannu tuota "normaalien" alienvierailujen aikana.



Tämäki vielä.



Kyle? Mikä töistälähtemisreaktio tämä on? Mitään erikoista ei edes tapahtunut, ylennystä tai mitään. :D



"Oujee! Mikä tilinpäätös!"
En nyt oikein saa selvää, oletko innoissasi vai vihainen.



"Ai kato, perhonen!"



Jaa että bugi jatkuu.



Arvatkaa, kenen vuoro on nyt!



Pirkka saa lähteä paremmille kuopankaivuumaille, joilla sosiaalisuus ja puruvimma eivät laske milloinkaan.

Siivooja: "Kuolemantapaus ex-urheilutähden perheessä! Tästä pitää ottaa kuva ja myydä Ilta-Simille!"

Edellinen kotiapulainen taisi loukkaantua Angelin hääluuloista ja lähteä tiehensä, kun on näköjään vaihtunut mieheen :D



Viikatemies ei arvosta Angelia. Onko tämä uhkaus? D: Tuleeko se hakemaan Angel-papan seuraavaksi?



Angel: "Alapas haihtua, tai saat tästä nyrkistä!"



Benny: "Äiti, eikö hankittaisi seuraavaksi kaloja? Niiden kuolema ei sureta yhtä paljon."



Hitsi, tajusin juuri, että kaksosten yhteisen elämänhaaveen saavuttamiseksi mulla täytyisi olla nuo kaikki elukat yhtä aikaa! Se tarkoittais kai sitä, että mulla saisi olla korkeintaan neljä simiä taloudessa, että nuo kissat, koirat ja hevoset mahtuis. Tämä on ongelma, koska sitten on pakko luopua joistakin simeistä :c Angel ja Marisol poistuu aikanaan luonnollisesti, mutta Peace ja Benny pitäisi potkia pois kasvettuaan. Sitten jäisi tilaa vielä Anitan ja Kylen yhteiselle lapselle, joka on suunnitteilla.

Tässä vaiheessa siis Anita ja Carlotta näyttäisivät valikoituvan talon perijöiksi, ja erityisesti Anita jatkaa sukua. Carlotta jää, koska en halua erottaa kaksosia toisistaan ja niillä on yhteinen elämänhaave. Bennyn ja Peacen pyrin kuitenkin viemään läpi yliopiston, koska haluan niille hyvän elämän :)


Näistä pohdinnoista sitten häähumuun!



Kyle ei, et sinä tuota voi laittaa häihin päälle :'D



Häät pidetään tuolla huvimajassa, jonka muokkasin aiemmin tarkoitukseen sopivaksi. Nämä meni Miellytysmatkain-pakettiautolla ja olivat kai hyvin keskittyneitä tarpeiden täyttämiseen, kun ajoivat ohi koko paikasta :D



Tässä yritin ottaa kuvaa noista häävaatteista.
Kyle: "Mun oma pieni, pieni saraseeni. Uskomattoman kaunis morsian. 🎵"



Pliis, unohtakaa se koira edes häiden ajaksi.



Marisol: "Nyt minä teen tämmöisen onnenpotkun teidän väliinne!"



"Se kuuluu perinteeseen!"



Kyle: "Suojaan morsiamen hiuksia tällä laserkentällä. Mee kauemmas."



Aww voi että.



Otin jopa videon tästä seremoniasta, toivottavasti se näkyy :D
Ulkona maa kastuu sateesta ja sisällä lattia vieraiden kyynelistä...




Säpsähdin kun Carlotan pomo ilmestyi yhtäkkiä photobombin muodossa XD



Matkalla hääkakulle nämä pysähtyi randomisti tuijottamaan toisiaan o.o



Kyle, sun olis pitänyt odottaa morsianta!



Anita, äkkiä! Takanasi lähestyy lauma kakunhimoisia zombeja!



Kerrankin hääpari asettuu samaan pöytään syömään kakkua. Ja tuo mummeli näköjään tunkee niiden seuraan.



Anita: "Kulta, meidän olisi pitänyt ilmoittaa vieraille, ettei saa tuoda omia juomia!"



Kyle: "Korvaan sinulle koiran kuoleman, rakkaani!"



Mummeli: "Ajattelin, että olisi hyvä antaa häälahjaksi jokin kallis maalaus, mutta jäipä ostamatta :)"



Häävalssi!



Onnellisuutta



Kyle <3 Kattooko se kieroon :D



Nämäkin saa tanssia.



Carlotan kaveri Tatjana ilmestyi paikalle. Yllätyin, kun se oli raskaana!



Ei palella yhtään, eihän?



Lopettakaa se koiran itkeminen, ennen kuin Benny saa sydänkohtauksen.



Tykkään lähettää simejä häämatkalle. Marisol saa lähteä toivetta ja tehtävää täyttämään, ja Benny muuten vaan seikkailemaan.



Benny: "(Hähää, aion tehdä Ranskassa paljon kepposia!)"

Semmosta. Nyt pitää lähteä ruokkimaan porot ja sitten lukemaan.
En muista mitä suunnitelin höpöttää tähän loppuun, joten be blessed!

7 kommenttia:

  1. Oi, poroja, niistä en sit tiiäkään oikeestaan mitään! :D Asut ilmeisesti siis jossain Lapin suunnalla :p Niinno, sehän kyllä näköjään lukee tuossa siun profiilissakin :DDD (Ite asun Itä-Suomessa Saimaan "keskellä", melkein kirjaimellisesti, ku Savonlinna on saarikaupunki :D)

    Vai että ketä on tullu lisää... Kuvaanko vai kuvan oton jälkeen? :D Ilmeisesti niillä siis on neljä lasta (just nyt en kyl muista muita ku Carlottan(?), Anitan ja Bennyn...) ja kuvassa yhen lapsista puoliso... en tietenkään muista nimeä, mut sen muistan et Jake se ei oo ku Jake oli se tummahipiäinen kalju :D Mut onko etualalla uus kissa tai koira?

    ...ahaaa se olikin Peace! :D Seuraavista kuvista selvis :DD

    Vitsi ku tuntuu et ois sata vuotta aikaa siitä ku miun simit on viimeks käyny kesäriehassa o_O

    Apua tuo auton väri XD Mut hauska idea, vieläku sen logon sais vaikka vaan pariin, kolmeen kohtaan eikä joka puolelle :D Mut eipähän jää keneltäkään huomaamatta mainostus XD

    Apua tuo Anitan juoru :DDDD Onko se kenties yksinäinen susi tai huumorintajuton tai jotain vastaavaa? :D

    Simsivu? Mikä simsivu..? AI TOMMONEN, oon varmaan joskus selannu mut en vaan muistanu!!! Tähän on hyvä :D Oon itekin suunnitellu et vois tehä Rogeteista vastaavan, alkaa olla jo niin paljon simejä (ja kissoja) suvussa et en oo varma muistaako kaikki niitä ja jos ni muistaako enää muuta ku nimen. Jos kirjottas niistä kaikista pienen summaryn ja listais piirteet yms. Ku itehän muistaa kaikista (melkein) kaiken ku ne on omia, mut vaikee sanoo, muistaako lukijat ku en ite ainakaan muista samalla tavalla toisten peleistä ku miten muistan omistani :D

    Ja selvishän sekin tuolta sivulta et Anita tosiaankin on yksinäinen susi :p

    No se oli nopee kissa :::D Ja sait ilmasiks sen itkumoodletin kaikille

    Montako lemmikkiä noilla nyt jo on tuosta Bennyn haaveesta saavutettuna?

    Ehkä vastasit ite omaan kysymyksees? Tekee hallaa taloudelle -> lumimies, koska simsin logiikka makes no sense? :::::DDdd

    Täyttyskö se toive sit ku simit saa arestia siitä? Tosin siinä ei oo mitään järkee... Kyllä sen pitäis täyttyä ihan vaan sillä, et ei vaan oo koulussa sillon ku koulu alkaa eikä mee sinne koko päivänä. Pitää kattoo testaisinko sitä vielä Emilylle joskus ennen ku se kasvaa :D Tosin luultavasti vahingossa, mut silti XD

    No mut, sehän oli just oppinu _teeskentelemään vilpittömyyttä, joten ehkä se sit kokeili taitojaan oikeessa elämässä tuolla tavalla? ::D

    NOJOOOOO miustakii toi "kalkkuna" on joku lapsen käsi eikä mikään kalkkuna! Oon ennenkii tuota ihmetelly, en muista onko tuo myös joku tatuointi tms. mut jossain muuallakin tuo (ehkä) on pelissä :D

    Apua noita häitä :DDDDDDDDDDDDDDDDDDD Tuo Marisolin potku ja kaikki muut, mitä XDDDDD

    Vitsi ku tekee hirveesti mieli taas pelaamaan! En vaan osaa päättää, et avaisinko simssin vaiko kenties TS2:sen, ku tekis myös hirveesti miel pelata sillä TS2 Yliopistolla, ja sit toisaalta taas ois kiva jatkaa tota Ratatouillea minkä ostin kirpparilta keskiviikkona XD (Ja sit pitäis kohta tiskata et vois tehä ruokaa myöhemmin...) Kauhee ku tuntuu taas ettei oo aikaa mihinkään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa nyt viimein kerkiäisin ja jaksaisin vastailla näihin kommentteihin! Oon ollu kauhean laiska tämän bogin suhteen selvittyäni Vakava-kokeesta. :D

      Tuo perhekuva oli siis napattu jossain vaiheessa tämän postauksen kuvausprosessia. Siinä vaiheessa kun Kyle ja Raspberry oli tullu taloon eikä Pirkka ollu vielä kuollu, it seems. :P

      Mun pitäs kyllä muuttaa nuo autot xD Tuo Miellytysmatkain nyt ainakin, lätkäsin vaan jonkun värin siihen päälle kun pelillä kestää tosi kauan vaihtaa esineen väriä enkä lopulta jaksanu paneutua hirveästi... :'D

      Anita on yksinäinen susi, kyllä. Yllätyin itekin tuosta juorusta, että missä vaiheessa mulle on kasvanu noin tylsämielinen sim :D

      Mä en ainakaan muista kenenkään luonteenpiirteitä muista blogeista, hyvä jos omilta simeiltä muistaa :'D Sukulaisuussuhteet on kans vähän niin ja näin erityisesti pois muuttaneiden kanssa. Nimet yleensä muistan, jos ei hirveän laaja suku ole :D Rogeteista tuo ydinperhe on ainakin hallussa. Mut lemmikeistä ei mitään toivoa kyllä :'D

      Olisko Bennyllä tuossa 4 tai 5 eläintä pyydystettynä. Nyt täytyy olla kyllä jo enemmän, kun oon laittanu sen reissuille.

      Lumimies tekee hallaa taloudelle XD

      Ehkä se oli sitte niin tuon puhelun suhteen :DD

      Rakastin noita häitä itekin XD Hauskimmat pitkiin aikoihin.

      Luin tuon sun TS2-yliopistopostauksen joskus aikoja sitten. En kyllä tainnu saada siihen kirjoitettua mitään :'D Tiedän tunteen, aikaa ei oo mihinkään.

      Poista
  2. Aww poroja.♥
    Oon huomannu et teen ite nykyään sillee että postaan melkein heti pelikerran perään :DD Koska jos pelaan paljon eteenpäin ja kuvat vaan kasaantuu niin menetän kiinnostuksen siihen perheeseen ja/ tai blogiin..tän takia mun postausten koko vaihtelee ku siinä on vaan ne kuvat mitä kerkesin pelikerralla ottamaan XD Mutta mutta mä ainakin tykkään lukea pitkiä postauksia varsinki samalla ku syön :DDD

    OI MITEN IHANA TV. Onko ladattu vai pelin oma?? En oo muistaakseni koskaan ikinä nähny tota ja aah ihana :DD Niin söpö.
    Säikähdän aina sitä haamumusiikkia kun ne tulee pyörimään tontille XDD

    :DDDDDDDDd Peace jättäny housut kotiin kesäriehassa!

    Toi auto XDDDDDDD HIENO!

    Apua olipa kisun käynti nopea :DDDDDDDDDDDDd Surullista kyllä että se kuoli :((

    HIENO AUTO PART 2 XDDDD

    Aww Raspberry on söpö!

    Jee häät tulossa! Odotan innolla!!

    "Yhteisestä hautapaikasta on hyvä aloittaa! Minä järjestän." XDDDDDDD

    "Mahtavaa että hän tukee teitä! Vaikkei tunnekaan morsianta kovin hyvin" XDDDDDDDDDDDDd aaaaa en tiedä miksi naurattaa näin paljon. Hauska pappa tuo Angel.

    Voi ei rip pirkka :((

    UU nyt ne häät tapahtuu :DD "nyt minä teen tämmöisen onnenpotkun teidän väliinne!" XDDDDDDDDD EN KESTÄ

    Aww olipa söpöt häät.En malta odottaa ku omassa pelissä pääsee viettämään häitä.♥ Häät on parhaita! Ois ihanaa jos ois kaikki morsiusneidot ja kaasot ja kaikki. Voihan sitä aina leikkiä ja kuvitella tietty :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon aatellu samaa, ettei pidä päästää peliä liian paljon eteenpäin. Mulla vaan tulee otettua niin paljon kuvia kun simit on niin pitkäikäisiä, ettei niissäkään päästä hirveän paljon pitemmälle :'D

      TV on pelin oma, taisi tulla Täyttä Elämää -lisärissä.

      Pitipä palata kattomaan Peacea ja oho niin onki XD Sillä oli jääny uima-asu päälle kun se kävi tuolla joessa.

      Autoja riittää :'D

      Tykkäsin kehitellä tuota Angelin väärinymmärrystä, mutta en muistanu kehittää loppujärkytystä :DD Se olis tajunnu ketkä oikein on menossa naimisiin ja ollu että "Eihän tämän näin pitänyt mennä! No, okei :)))" XD

      Kivoja ideoita! :D Morsiamenryöstö ois kans kiva.
      Odotan jo seuraavia häitä, vaikka ei kyllä mitään hajua millon semmoset tulee :'DD Simssin häät. </3

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistuin taas postaamaan kommentin keskeneräisenä :'D

      Luin ton suunnilleen silleen "No, onko aaveilla mitään iloa sängyssä?" Ja apua en kestä ::DDDDDDDDDD

      Jahuu Kyleee :D

      Lutsa :::DDDDDDDDDDDDDDD

      No ei kauaa kerenny kissa olemaan :(((

      "PUMPPU PETTÄÄ" MITÄ MIKS NAURAN TÄLLE XDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

      Angel, mä luulen että hautapaikka ei oo ensimmäinen asia mikä pitää hoitaa... :D

      Voi Angel :'DDDDDDD

      Kampuksen kunkku joka ei edes ole kampuksella?

      Jeee matkustusta!

      Poroja :3

      Poista
    2. Apua, tuo oli ihan paras kommentti XD Repeilen vaan täällä XDDD "Onko aaveilla mitään iloa sängyssä?" X'D

      Poista

Kommentit vastaanotetaan suurin kiitoksin <3