Oneshot: Pääsiäiskertomus

Moikka, sain tuossa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä mahtavan idean toteuttaa pienen oneshotin ensimmäisen (kristittyjen) pääsiäisen tapahtumien kunniaksi. Tarina on tehty suunnilleen Luukkaan ja Johanneksen evankeliumien mukaan. (Edit: ja vähän näköjään kahdesta muustakin asioita joita olen sattunut muistamaan.)

Lukemaan! :)

Oli pääsiäisen aika, ja olimme saapuneet Jerusalemiin. Mestari oli välttämttä halunnut juhlille. Vaikka Jerusalem on pyhä ja ihana kaupunki, me muut olimme huolissamme - täällä oli monia, jotka halusivat saada hänet hengiltä. 

Vaikka Mestarilla oli vihamiehiä yläluokan ja erityisesti papiston keskuudessa, suuri osa kansasta rakasti häntä ja otti seurueemme luokseen enemmän kuin mielellään. Niinpä olimme valmistaneet pääsiäisaterian erään talon yläkertaan. Varovaisuudesta huolimatta kukaan meistä Mestarin seuraajista ei osannut aavistaa, millainen pääsiäinen olisi edessä.

Asetuttuamme aterialle Mestari teki jotakin käsittämätöntä. Mitään sanomatta hän asettui lattialle ja pesi kaikkien kahdentoista seuraajansa jalat. Se oli orjan tehtävä., mutta hän oli meidän herramme... En voinut millään käsittää, miksi hän teki niin.

"Ellen minä pese sinua, ei sinulla ole osuutta minun kanssani", Mestari sanoi. "Te kutsutte minua opettajaksi ja herraksi. Jos siis minä, teidän herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, tekin olette velvollisia pesemään toistenne jalat. Totisesti, totisesti, ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. Joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut. Mutta joka ottaa vastaan minut, ottaa vastaan hänet, joka on minut lähettänyt."

Katsoin Jaakobia hämmentyneenä. Mitä Mestari oikein tarkoitti? Pitäisikö meidänkin alkaa pesemään toistemme jalkoja? Toisaalta, Mestari puhui usein vertauksin. Ehkä merkitys oli syvempi.

Lopulta Mestarikin kävi pöytään. 

"Olen hartaasti halunnut syödä kanssanne tämän pääsiäisaterian ennen kärsimystäni. Sillä minä sanon teille: en enää syö pääsiäisateriaa, ennen kuin se saa täyttymyksensä Jumalan valtakunnassa."

Mestari oli käyttäytynyt oudosti viime aikoina. Hän puhui jatkuvasti, kuin hänelle tapahtuisi pian jotakin - hän kärsisi, menisi pois, lähettäjänsä tykö. Olimme huolissamme hänen puheittensa vuoksi.

Oli aika käydä syömään. Kuten tavallista, Mestari siunasi ruoan, tällä kertaa kuitenkin eri tavalla kuin aikaisemmin. Hän otti maljan, kiitti Jumalaa ja sanoi: 

Ottakaa tämä malja ja jakakaa keskenänne. Minä sanon teille: tästedes en juo viinpuun antia, ennen kuin Jumalan valtakunta tulee."

 Sitten Mestari otti leivän, kiitti ja mursi siitä meille sanoen:

"Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni."

Söimme hiljaisuuden vallitessa. Tunnelma oli painostava, ja jokainen vilkuili salaa Mestaria leipäpalansa takaa. Tiesimme, että hän sanoisi seuraavaksi jotakin mullistavaa.

Viimein Mestari puhui.

"Totisesti, yksi teistä kavaltaa minut."

Mitä?

"Ihmisen poika tosin menee pois, niin kuin on säädetty. Mutta voi sitä ihmistä, joka hänet kavaltaa!"

Syntyi kiivas kuhina, kun ryhdyimme miettimään, kuka meistä voisi kavaltaa Mestarin.

"Se en voi olla minä", sanoi Jaakob.

"Enkä minä!" totesi Johannes, hänen veljensä. Hän näytti puhuvan totta; tuossa enkelinkasvoisessa miehessä ei näyttänyt olevan vilpin häivää. Ehkä siksi hän vaikutti olevan Opettajan lellikki.

"Enkä varmasti minä!" tuhahdin. Minäkö pettäisin Mestarin? Mahdotonta! Tuo mies oli Kristus. Kuolisin mieluummin kuin kavaltaisin hänet!

"Psst, Johannes", kuiskasin vaivihkaa, "Kysy, kenestä hän puhuu!"

Johannes kääntyi Mestarin puoleen ja kysyi: "Herra, kuka se on?"

Jeesus vastasi: "Kavaltajani käsi on pöydällä niin kuin minunkin."

Juudas Iskariot, rahakukkaron haltija, oli istunut hiljaa koko keskustelun ajan. Vaikka emme silloin sitä tienneet, hän oli rahanahne varas. Mestarin puhuessa hän oli kastanut leipäpalansa vatiin yhtä aikaa tämän kanssa.

Juudas avasi suunsa.

"Herra, en kai se ole minä?"

"Minkä teet, tee se pian!" Mestari sanoi.

Juudas lähti heti ulos. Jotkut arvelivat, että Mestari oli käskenyt hänen ostaa jotakin juhlaa varten tai antaa jotakin köyhille.

Juudaksen mentyä Mestari sanoi:

"Nyt Ihmisen Poika on kirkastettu, ja Jumala on kirkastettu hänessä. Lapset, vielä vähän aikaa minä olen teidän kanssanne. Niin kuin sanoin juutalaisille, niin sanon myös teille: minne minä menen, sinne te ette voi tulla. Uuden käskyn minä annan teille: rakastakaa toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, että teillä on keskinäinen rakkaus."

Silloin minä kysyin: "Herra, minne sinä menet?"

"Minne minä menen, sinne sinä et voi minua seurata, mutta myöhemmin sinä seuraat", Mestari vastasi. "Minä olen rukoillut puolestasi, ettei uskosi raukeaisi tyhjiin. Ja kun olet palannut takaisin, vahvista veljiäsi."

"Miksen seuraisi sinua? Minä olen valmis seuraamaan sinua vaikka kuolemaan!" huudahdin hämmentyneenä.

"Pietari: ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti kiellät minut."

Mestari puhui meille vielä pitkään ruoan jälkeen. Hän halusi rohkaista meitä tuleviin koitoksiin ja lupasi meille Puolustajan, Totuuden Hengen, joka tulisi hänen mentyään. Mestari rukoili pitkään itsensä puolesta, meidän puolestamme ja kaikkien muiden puolesta, jotka uskoisivat häneen.

~

Tuohon aikaan kansamme maa oli osa Rooman valtakuntaa. Roomalaisia sotilaita partioi kaduilla. Kaikki eivät pitäneet roomalaisista, mutta jotkut juutalaisista tekivät yhteistyötä heidän kanssaan.

Aterialta lähdettyään Juudas oli marssinut suoraan ylipapin talolle. Saatana oli istuttanut juonikkaan ajatuksen hänen sydämeensä. Tänä yönä hän kavaltaisi Herran.

Juudas oli sopinut pappien kanssa kavaltavansa Mestarin sopivassa, hiljaisessa paikassa. Hänelle maksettaisiin siitä 30 hopearahaa.

"Tänä yönä Nasaretilainen joutuu viimeinkin meidän käsiimme!" salaliittolaiset nauroivat juonien.

~

Seurasimme Jeesusta Kidroninpuron toiselle puolelle Getsemanen puutarhaan. Hän otti mukaansa meidät - minut, Jaakobin ja Johanneksen - ja käski meidän odottaa, kun hän meni kauemmas rukoilemaan.

Rukoillessaan Mestari joutui suuren tuskan valtaan. Hän tiesi, millaiseen kärsimykseen pian joutuisi.

"Isä, jos se on mahdollista, suo tämän maljan mennä minun ohitseni."

 "Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä."

Kun Jeesus palasi rukoilemasta, hän tapasi meidät kaikki nukkumasta. Murhe Mestarin tähden oli uuvuttanut meidät. 

"Miksi te nukutte? Nouskaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen", Jeesus kehotti vakavana ja lähti uudestaan rukoilemaan.

"Isä, älköön tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun."

Kun olimme jälleen kaikki koolla, kuulimme jonkun lähestyvän. Suuri väkijoukko oli tulossa puutarhaan.

Äkkiä kauhistuimme. Nyt se tapahtuisi. He olivat tulleet hakemaan Mestaria.

Sotilaita.

Juutalaisia ja fariseuksia.

Ylipappi Kaifas.

Ja joukon etunenässä Juudas Iskariot, kavaltaja.

Juudas käveli suoraan Jeesuksen luo ja suuteli häntä, kuten tervehtimisen tapa siihen aikaan oli.

"Rabbi."

Mestari sanoi hänelle: 

"Suudelmallako sinä kavallat ihmisen pojan?"

Silloin päässäni naksahti. He eivät voisi viedä Mestaria! Samassa kävin ylipapin palvelijan kimppuun.

"Lopeta!" Jeesus käski. "Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. Isä on antanut minulle tämän maljan, enkö minä joisi sitä?"

Sitten hän sanoi väkijoukolle: "Jos minua etsitte, tässä olen. Antakaa näiden mennä."

Jeesusta lähdetiin viemään sidottuna ylipapin talolle. Me muut lähdimme karkuun kuin pelkuriraukat. Pian pysähdyimme ja katsoimme toisiamme tyrmistyneinä. Mitä nyt tapahtuisi?

Päätettiin, että minä ja Johannes seuraisimme Jeesusta ja kertoisimme sitten, mitä tuleman piti. Johannes tunsi ylipapin ja pääsimme hänen ansiostaan sisään ylipapin pihaan. Johannes lähti sisälle tarkkailemaan, ja minä jäin ulos nuotion valoon.

Tullessamme sisään palvelustyttö, joka oli portinvartijana, sanoi minulle: "Etkö sinäkin ole tuon sisään tuodun miehen opetuslapsia?"

"En ole", kielsin.

Mestaria kuulusteltiin suuren neuvoston edessä. 

"Oletko sinä Kristus. Sano meille!"

Jeesus vastasi: "Jos sanon sen teille, te ette usko. Ja jos kysyn, te ette vastaa. Mutta tästedes Ihmisen Poika on istuva Jumalan voiman oikealla puolella."

"Sinä siis olet Jumalan poika?" he kaikki kysyivät kiivaasti.

"Te sen sanoitte, että minä se olen", Jeesus vastasi heille.

Istuessani tulen ääressä tuli mies sanomaan: "Sinäkin olet yksi niistä."

"Mies, erehdytte, en ole", sanoin tietämättä miksi. Ehkä pelkäsin, että minulle kävisi samoin kuin Mestarille.

Jonkin ajan kuluttua toinen mies väitti: "Tämäkin oli hänen kanssaan. Onhan hänkin galilealainen. Etkö ollut puutarhassa?"

"En! En ymmärrä, mistä puhut!" huusin suutuksissani.

Samassa lauloi kukko. Tajusin, mitä olin tehnyt. Juuri niin kuin Mestari oli sanonut, olin kieltänyt hänet kolme kertaa. Minä, joka halusin mennä hänen kanssaan jopa kuolemaan! En voinut mitään, olin niin häpeissäni. Juoksin kadulle ja itkin katkerasti.

 Juudaskin ymmärsi, mitä oli tehnyt ja katui. Järkyttyneenä hän palautti rahat papeille, lähti ja hirttäytyi.

~

Juutalaiset veivät Mestarin maaherra Pontius Pilatuksen eteen.

Pilatus kuulusteli Jeesusta, muttei löytänyt hänestä mitään vikaa.

"En löydä mitään syytä rangaista tätä miestä", Pilatus sanoi. Mutta ylipappi ja muut juutalaiset pysyivät kiivaasti kannassaan.

Mestari lähetettiin Herodeksen palatsiin, sillä hän oli kotoisin tämän hallintoalueelta. Herodes toivoi, että saisi nähdä Jeesukselta jonkin ihmeen. Mestari ei kuitenkaan vastannut hänen kysymyksiinsä. Niinpä Herodes ja hänen väkensä pilkkasivat Jeesusta ja lähettivät hänet takaisin Pilatukselle. Tuona päivänä Herodeksesta ja Pilatuksesta tuli ystäviä.

Pilatus kutsui koolle ylipapit, hallitusmiehet ja kansan ja sanoi heille:

"Te syytätte tätä miestä kansan villitsijäksi, mutta en minä enkä Herodes ole löytänyt häntä syylliseksi. Nyt on pääsiäinen, ja minä päästän vapaaksi yhden vangin. Kuritettuani tätä miestä minä päästän hänet menemään."

Mutta papit olivat yllyttäneet kansan Mestaria vastaan.

"Ei, vapauta meille Barabbas! Ristiinnaulitse!"

Barabbas oli rosvo ja murhamies, joka oli pidätetty kaupungissa tapahtuneen kapinan takia.

"Mitä hän sitten on tehnyt?" Pilatus kysyi. "Tässä on teidän kuninkaanne."

"Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse hänet! Muuten et ole keisarin ystävä!"

"Otatteko te päällenne tämän syyttömän miehen veren?" Pilatus kysyi.

"Tulkoon se meidän ja meidän lastemme päälle!" kansa vastasi.

Silloin Pilatus taipui kansan edessä ja luovutti hänet ristiinnaulittavaksi. Se oli roomalaisten kaamein tapa panna kuolemantuomio täytäntöön.

Mestaria ruoskittiin ja lyötiin. Häntä pilkattiin, ja hänen päälleen syljettiin.

Mestari vietiin kaupungin ulkopuolelle paikkaan nimeltä Golgata.

Muistan ikuisesti hänen katseensa, kun hän käveli ristiinnaulittavaksi. Syytön mies, matkalla kuolemaan monien edestä.

Golgatalle kerääntyi kansaa katsomaan teloitusta. Paikalla olivat myös Johannes, Jaakob ja muita opetuslapsia...

...Magdalan Maria ja Jeesuksen äiti.

Mestari ristiinnaulittiin kahden rosvon väliin. Pilatus kirjoitti tauluun "Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas" ja kiinnitytti sen Mestarin ristiin.

Sotilaat jakoivat Jeesuksen vaatteet keskenään. Paidasta he heittivät arpaa, juuri niin kuin Psalmien kirjassa ennustetaan.

Monet lähtivät kotiin, kun kaikki oli nähty, mutta me jäimme Mestarin kanssa. Kun Mestari näki äitinsä ja Johanneksen, hän sanoi äidilleen: "Nainen, katso, tämä on poikasi!" ja Johannekselle: "Katso, äitisi!"

Siitä hetkestä lähtien Johannes otti Marian kotiinsa ja piti tästä huolta.

Mestarin aika oli koittanut. Hän huusi suureen ääneen: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?" Sitten hän lausui: "Se on täytetty", kallisti päänsä ja antoi henkensä.

Silloin maan ylle lankesi suuri pimeys ja maa järisi. Ne, jotka olivat kaupungissa, kertoivat myöhemmin, että temppelin esirippu oli revennyt keskeltä kahtia. Joidenkin kuolleiden hurskaiden kerrottiin nousseen haudoistaan ja nähdyn kaupungilla.

Eräs sotilaista kohotti katseensa ja sanoi: "Tämä mies oli todellakin Jumalan poika."

Mestari pantiin hautaan jonkin matkan päähän. Haudan suulle vieritettiin suuri kivi.

Olimme murtuneita. Hän, johon olimme uskoneet, Kuningas ja Mestari, jonka piti tuoda Jumalan valtakunta maan päälle, olikin nyt kuollut. Mitä nyt tapahtuisi? Ja me olimme hänen opetuslapsiaan - olimmeko mekin nyt vaarassa?

Sapatti saapui, ja meidän oli lähdettävä.

~

Kolmantena päivänä Mestarin kuolemasta aamu valkeni.

Magdalan Maria ja eräitä muita naisia oli menossa haudalle voitelemaan Jeesuksen ruumista, kuten tapana oli.

Naiset hämmästyivät - kivi oli vieritetty haudan suulta! Ja haudan vierellä seisoi valkopukuinen, häikäisevä mies - sen täytyi olla enkeli!

"Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut ylös. Muistakaa, mitä hän puhui teille Galileassa."

Silloin naiset muistivat kaikki Mestarin lupaukset ja juoksivat pelosta ja ilosta sekopäisinä kertomaan meille muille, että tämä oli noussut kuolleista.

Minä ja Johannes juoksimme haudalle Marian kanssa.

"Tule katsomaan", sanoi Johannes, "Hauta on totisesti tyhjä!"

Jäljellä olivat vain käärinliinat, pääliina laitettuna erilleen.

Maria jäi kauemmaksi aikaa haudalle itkemään, kun palasimme omiemme luo.

Mestari ilmestyi Marian taakse, mutta tämä ei tuntenut häntä vaan luuli häntä puutarhuriksi.

"Nainen, mitä itket? Mitä etsit?

"Herra, jos sinä olet vienyt hänet pois, sano minulle, minne olet pannut hänet, niin minä haen hänet..."

Silloin Mestari sanoi: "Maria!"

Maria ilahtui ja huudahti: "Rabbuuni!" Se merkitsee, opettaja.

Mestari sanoi hänelle: "Älä takerru minuun. Minä en ole vielä mennyt Isän luo. Mutta mene veljieni luo ja sano heille, että minä menen ylös minun Isäni ja teidän Isänne luo, minun Jumalani ja teidän Jumalanne luo. Ja minä menen teidän edellänne Galileaan."

Jeesus ilmestyi meille useita kertoja sen jälkeen. Hän selitti meille kaiken ja auttoi meitä ymmärtämään kaikki asiat, jotka hän oli meille opettanut. Nyt Jeesus on noussut Isänsä luo. Silti tiedän, että hän on joka hetki kanssamme. Hänen henkensä vie meitä uusiin seikkailuihin joka päivä.

~~~

Ekstrat:

Pääsiäisateriaa oli rasittava kuvata. Aina kun meni siihen kameratilaan mikäonkaan, tapahtui näin :D Seinät hävisivät ja simeistä tuli harmaita zombeja.

Pietari! Lakkaa liehittelemästä Herrasi äitiä! .__.

Semmonen homma. Tähän meni todella paljon aikaa, ja yllätyin siitä, miten vaikeaa tarinoiden kuvittaminen oikeastaan onkaan. Mulla ei tosiaan ole mitään ladattuja poseja käytössä, eikä ladattuja tavaroita, joten siihen nähden olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen! Monte Vista sopi täydellisesti Jerusalemiksi tyyliltään ja sijainniltaan, ja Maailmanmatkaajassa tulleet vaatteet soveltuivat oikein hyvin matkimaan Uuden Testamentin aikaista Lähi-Idän vaatetusta. Pidän erityisen paljon Pietaria esittävästä simistä, se onnistui jotenkin todella hyvin kasvoiltaan ja on jotenkin Pietarimaisen näköinenkin. Jeesuksesta oli pakko tehdä hiukan stereotyyppinen, jotta asiaan vihkiytymättömätkin tunnistaisivat. (Meinasin koko ajan kirjoittaa Jeesus Mestarin sijaan kun katoin Raamatusta apuja, mutta ei oo vakavaa :D)

Kertokaa, mitä tykkäsitte! Onnistuiko jokin erityisen hyvin, missä olisi parannettavaa? Kirjoitusvirheitä?

Lobos-postaus tulee jossain vaiheessa tällä viikolla. Nyt toivottelen hyvää pääsiäistä, joka tosin lähestyy loppuaan, ja siirryn Yle Areenan ja Sydämen kutsumuksen pariin.

Be blessed! 💖