lauantai 29. joulukuuta 2018

Shalom-Lobos 28: Crashin kautta hevosten kaupunkiin


Seuraavien kuvien aikana tapahtuu aika paljon muutoksia, joten yrittäkää pysyä mukana! Perheenjäseniä lähtee ja uusia tulee suunnilleen saman verran. Eikä siinä vielä kaikki: tallennus kävi kai liian raskaaksi koneelleni ja alkoi crashata aina muutaman peliminuutin jälkeen. Ratkaisin ongelman sillä, että tallensin perheen taloineen laariin ja siirsin sen uuteen tallennukseen eri kaupunkiin...

Katsotaan kuitenkin ensin, mitä ehdittiin saada aikaan Aurora Skiesissa.




Kyle: Ohhoh, katsopas poikaa! Kyllä minäkin nuorena poikana keräsin tutkintoja toisensa perään! Hohhoi niitä aikoja, kyllä sitä istuttiin luentosalissa...



Kyle innostui muistoistaan niin paljon, että piti järjestää bileet!



Mitä!?!? D:



Kyle tulikin järjestäneeksi omat hautajaisensa...



Kaikki ovat järkyttyneitä. Niin minäkin.



Viikatemies tykkää näiden keittiöstä. Taas se ilmestyi sinne huutamaan.



Kyle oli elänyt hyvän elämän ja oli valmis lähtemään Anitan luo.



Rachel: Päätti päivänsä pilaamalla bileet! Mitä se tämmöinen on? Murr!

Jussi tuijottaa eteensä sanattomasti.



Mulla oli niin paljon aikaa valmistautua tähän, koska Kyle oli oikeasti ikäloppu. Silti tää kuolema tuli ihan järkyttävänä yllätyksenä. Kyle on yksi parhaista simeistä, joilla oon ikinä pelannu. Se ilmeikkyys, biletyshuudot, hyvyys ja iloisuus... Kyle, olit ihana!



Rachel: Mitäs sinä meidän talossa teet?
Pizza boi: Apua! Ei kuvia, pyydän!



Kattokaas, kuka tuli kylään ;)



Teija: Vai on Johnin isoisä entinen Simlandian presidentti... Hehän ovat julkimoita!



Rachel saa tutustua miniäehdokkaaseen. John itkee taustalla :d



Onneksi rakkaalta saa lohtua </3



Tää ulkona syöminen useamman simin kanssa ei oikein toimi. Kaikki laskevat ruokansa eri pöytiin eivätkä edes ala syömään ilman erillistä komentoa.



Rachel: Kaikki on huonosti! Isä kuoli, ja nyt on pojan läppärikin hajalla...



Teija: Ei hätää, minäpä katson.
Rachel: Kyllä tuo osaa..



Kehutaan kätevyyttä :D



Rachel purki paineitaan myös vanhalle (mielikuvitus)ystävälleen Aavalle, jonka olemassaolon unohdan aina välillä.



Miksi se haukkuu Johnia?





MITÄHHHH??????? XDDD MOSEKSEN SEURAAVA UHRI ON RACHELIN TÄTI



Sukunimi piti kuitenkin käydä vaihtamassa, koska Moses ei saa kantaa Shalom-Lobosin nimeä.

Ja Teija tulee myös nimenvaihdosta! Koska... no, Rachel, Kyle, David, Mark, John ja Teija. Tarvittiin jotain sopivampaa, joten Teijan nimi on nyt Tem. :DD



Peace: Ai, sinäkö olet se Johnin uusi nuorikko. Kuulepas, minä nappasin hänen äidiltään aviomiehen!
Tem: Hihihii, hyvä juttu!



Rachel keskittyy taas jockey-uraansa.



Pois tieltä, hevonen!

Tuo musta hevonen on nimeltään Tempesta, ja Rachel ratsastaa Festalla.



Skyrim-hevonen?



Ja tässä uusi hevonen, iloinen Cipolla!



Treffeille kauniiseen kalastuspuistoon!



Tunnelma käy romanttiseksi...



John: Rakas, tuletko vaimokseni?
Tem: AAAHHH!!!

Mikä tuota puskaa popsivaa heppaa vaivaa? :D



Rakkauttahhhh



Temin flunssa vaan latistaa tunnelmaa :D



John varmasti lahjoittaisi sinulle planeetan, jos pystyisi. Mutta tässä taitaa olla tyyliin Keräelmäkeräin.



Sitten juhlitaan! ...hei, mitä tuo kimmellys on?



Salaisuuksia tapahtuu~



Sehän on yksisarvinen! Hevosten kuningas on ilmestynyt paikalle kihlajaisia kunnioittamaan.



Yritettiin kovasti tehdä tuttavuutta yksisarvisen kanssa, ja aluksi Tem näytti pääsevän melko lähelle.



Tämä yksisarvinen oli kuitenkin vaativa yksilö. Se söi tarjotut tomaatit, mutta ei katsonut hyvällä muuta toimintaa.



Pääsi John kuitenkin kerran silittelemään.



John ja Tem pyörivät koko yön tuon yksisarvisen kanssa, kunnes se teleporttasi tiehensä aamuviideltä :D



Mark ei ole kovin innoissaan Johnin ja Temin naima-aikeista :D



John: Hei, minä menen naimisiin!
David: Hääh?! Oletko mennyt sekaisin?

Davidin tärähtänyt ilme xD



Mikä on tämä uutistoiminto? John ois voinu tehdä tämän Davidille. Ihan uus toiminto, aina löytää jotain uutta Simsistä :D



Säälaitteen myynnistä saatiin paljon rahaa :D
Leikin, että Kylen kuoltua perheellä ei ole enää oikeuksia käyttää tätä, ja se viedään takaisin johonkin salaisen palvelun laitokseen.



Lisää massia.



Äiti ja poika yhteisellä ratsastusretkellä <3 John, ehkä huonoin mahdollinen asuvalinta :DD



Ratsastetaan kilpaa kotiin! John taitaa voittaa!



Tem: Kulta, eikö pian olisi aika yrittää... tiedäthän, lasta?



John: Äläpäs hoppuile!



J: Ennen kuin laitetaan pullat uuniin, täytyy olla molemmilla sormus sormessa!



Rachel: Kuulkaa, oi polttarikansa! Tuleva anoppi puhuu!



O__________O

Olen sanaton.



Tem: Minä olen liekeissä!

Ja puhelin soi.



Noomi: Graah... tissit...

Miksi näillä naisilla on ongelma Temin rintavarustuksen kanssa?



John viettää omia "polttareitaan" keilahallilla, mutta miksi sillä on tuommoinen asu :'D



Nuoremmat veljekset ovat kunnioittamassa isänsä muistoa (vaikka ovat liian nuoria muistaakseen tätä)
Mark: Hihhii, onpa mainiota!
David: Onko tuo nyt sopivaa?



Polttarit olivat niin rankat, että energiamittari oli nollassa ja täytyi valehdella sairaslomaa :D



Unohdin vain, että Rachelin pomo oli myös meidän bileissä XDD Mutta se antoi Temille lomaa!!!



Viimein koitti hääpäivä, ja Tem laittautui kauniissa mekossaan.

Mutta häitä ei päästy viettämään, sillä tässä vaiheessa peli alkoi takkuilemaan. Siirsimme Shalom-Lobosit siis uuteen tallennukseen.



Appaloosa Plains - hevosten kaupunki!



Ainoa tontti, johon talo mahtuu :D



Muutto sujui ongelmitta valokuvien ja maalausten menetystä lukuun ottamatta.



Maisemaa vaihtaessa oli hyvä saada piristystä tontille, joten tein joitakin muutoksia. Tontti on nyt eri päin tiehen nähden, ja olohuoneeseen johtava ovi toimii nyt etuovena.



Parantelin hautausmaata huolletumman näköiseksi.



Vapaaseen nurkkaan laitoin kasvimaan sekä leikkikentän tulevia suunnitelmia varten ;)



Appaloosa Plainsin hautausmaan vieressä on joku tällainen muistomerkkitontti, ja rakensin sinne pienen kappelin.



Täällä päästiin viettämään häitä!
Häistä tuli tosi pienet, koska perhe ei tuntenut kylästä vielä ketään :'D



Randomit ohikulkijat liittyvät mukaan :D



Uusi taustakuva läppärille <3



Rachelia ei näytä kiinnostavan pojan hääseremonia :DDD



Kakkua!



Hei! Kuokkavieraatkin saavat hääkakkua. Miksi minä en saa? ...Ai niin, en voi syödä pikseleitä.



Onko tämä joku juttu simien maailmassa, että sulhanen ja morsian eivät voi koskaan istua samassa pöydässä? :D



Mark huolehtii häävalssista ja (kuokka)vieraiden viihdyttämisestä.



Juhlat jatkuivat tanssien ja päättyivät juhlaparin karatessa paikalta.

Aika lähteä häämatkalle!

~ 💚~💚~💚 ~



Tem toivoi Egyptin-matkaa, joten täällä ollaan!



Ja heti puuhissa ;))



John: Sormus on frisbeen muotoinen!

No älä...



Tem on valmistanut rakkaalleen hienon aterian: hääkakun loppu ja hyvää viiniä.



Romanttinen lounas aavikon auringon alla.



Tem: Eikö ole kummallista, että täällä ei ole ollenkaan sänkyjä? Teltta on kova pelehtimispaikka...



Tem: BLÖÄÄÄÄRGH!
Ukko: Miten viehättävä nuori nainen.

Vai niin.



John kävi tekemässä random seikkailun ilmoitustaululta.



Mutta arvatkaas mitä, Temille tuli puhelimitse täysin sama tehtävä :D



Mentiin sitten Johnin raivaamaa tietä pitkin arkulle, johon oli putkahtanut uusi samanlainen sfinksi xD



Moippa, Temppa! Minä olen täällä!



Ai, sen olisi voinut pitää. Hyvä tietää, koska nyt meillä on toinen... ;)



Mutta koska Tem on moraalisesti sen yläpuolella ja fyysisesti tuon mummelin yläpuolella, palautimme sfinksin kiltisti omistajalleen.



Tem: SfInkSIInNn mÄ pALauTIiiiiiIIinnNNnn!
Mummeli: Mitä koilotusta. Minä lähden kotiin.



Ennen kotiinpaluuta kerettiin vielä viettämään vähän leirielämää tähtien alla. :3


~ 💚~💚~💚 ~



Kyyhkyläisten palattua kotiin oli toisten aika mennä!



David ja Mark muuttivat kahdestaan, joskaan eivät kovin kauaksi. Tönö on liki vastapäätä Shalom-Lobosien kartanoa :D Muokkasin tuon veljeksille sopivaksi ja lisäsin pikku tallin siltä varalta, että storyprogression innostaa heitä hankkimaan hevosen.



;P



Tontut kokoontuivat katsomaan sääkanavaa :D



Pari muuta tonttua avusti Johnia, kun tämä kiinnostui puutarhanhoidosta.



Ja loput... pitivät animetaisteluita toisiaan vastaan.



Tem: Voi kun sinä olet hyvä ruuanlaittaja! Ihan rinnassa polttaa!

John: Se taitaa olla närästystä.



Kylen vanhasta huoneesta sisustettiin Johnin ja Temin maun mukainen. Siellä on myös Johnin Egyptistä nappaama kardinaalilintu :3



Mitäs täällä?



Tem: Alahan katsella sopivaa nallekarhua. Meille tulee vauva!
John: Oooh!



John: Hei, pikkuinen! Tule pian, niin saat maitoa!

Ei siellä kovin isoa vauvaa taida vielä olla...



Jostain syystä John tykkää kovasti lukea kirjoja uudella hautausmaalla.



John on hyvin suojeleva Temiä kohtaan tämän raskauden aikana, eikä tahdo jättää tätä hetkeksikään yksin, vaikka onkin flunssassa.



John: Vai seikkailijaksi Egyptiin? Ei käy, minulla on vaimo raskaana kotona!



Ei kai siinä sitten, kun esiäidin haamu tekee aamiaista kaikille :D



Se tekikin vain yhden annoksen itselleen, ryökäle. Täytyi sitten kaivaa jääkaapista Johnin valmistamaa Ratatouillea.



Valmistaudutaan yhdessä vauvan tuloon.
Hei, tuollahan on jäätelöauto!



Temin täytyy saada jäätelöä!

T: Yksi toffeepuikko, kiitos!



Mieliteko tyydytetty?



T: Aah! Aivohyhmä!



John: Olen tulossa, rakas! Mikä hätänä?

John, rauhoitu, kaikki on hyvin :D



Pitikö tulla juuri siihen piehtaroimaan? Olit jäädä alle!



Nyt se syntyy!



Meet Merry!



Tässä myös jälleen uusi hevonen, nimeltään Nada! (oikealla Festa) 



Selvä!



Mark: Hyvinvointi taitaa vaappua vaakalaudalla uuden vauvan kanssa?



Puutarha kasvaa kokoa, ja sitä hoidetaan koko perheen voimin!
Rachel päätti jostain syystä, että juhla-asussa on paras poimia omenoita.



Hoi, Temillä on yhä raskausvaatteet... ;)



Planeetta... THEY KNOW



Vauvan nukuttaminen puutarhassa oli hyvä idea siihen asti, kunnes hän unohtui keskelle sadetta ja ukkosmyrskyä. :'D



Mutta myrskyisen yön jälkeen on poutasää, ja John lähtee ratsastusretkelle.



Naisväkikin reippailee haravoiden! Ihania nämä syksyn lehdet :D



Couples who sh*t together, stay together.



Välillä saa pitää hauskaa pihatöissäkin ;D



Lainattiin naapurin hevosta ja vietiin se kisoihin :D



Siis... voiko näinkin käydä? O-ooou :DDD Ehdittiin onneksi palauttaa hevonen ennen määräaikaa.



Mark...? Mikä homma o.o Miksi juuri naapuruston koirankasvattajamummo :D



Onnittelijoita saapui pilvin pimein.



John: Hei, Mark, onnittelut! Mutta vaikka Vera onkin kuuluisa koirankouluttaja, en voi ymmärtää, miten päädyit yhteen hänen kanssaan. Hänhän on äitiäkin vanhempi!



Mark: No kun asia on niin, että voitin hänet eräänlaisista arpajaisista... Palkintoon kuului, että minun oli pakko naida hänet!



J: Ai niin kuin jossain huonossa komediafilmissä?



John: Hei mamma, katsotko Merryn perään, me lähdemme tästä synnyttämään!



Ja nyt meillä on Merry ja Pippin.


~

Tiivistelmä:
  • Kyle menehtyi
  • John ja Tem (Teija) kihlautuivat ja menivät naimisiin
  • Crashbugilagin johdosta tuli muutto Appaloosa Plainsiin
  • Mark ja David muuttivat omilleen ja Mark meni naimisiin puumamummon kanssa
  • Hevosista myytiin Tempesta ja hankittiin Nada (edit: ja Cipolla!)
  • John ja Tem saivat kaksi poikaa, Merryn ja Pippinin.
Toivottavasti pysyitte mukana :D Be blessed 💝


2 kommenttia:

  1. Noniin, vihdoin täällä taas kommentoimassa :D

    No mitäs kettua :o Kylläpä alkokii tää osa heti vauhikkaasti. Itelle ehkä Beatrice Roget on ollu sellanen nimi mikä Kyle siulle. Alkuun oli vähän mielenkiintosta, mut lopulta ihan älyttömän hauskaa ja mielenkiintosta :D

    VOIEI, Moseksen kosto XDDD

    Eih nyt tekee mieli pelata Skyrimiä! :D

    Wut, en oo itekään koskaan nähny moista uutisjuttua simssissää :D Onkohan joku noista sit journalisti-uralla tms.? Tai sit joku... en tiiä, herkästi innostuva tai lipevä? Häiritsevää! :D

    Simslogiikka ei petä koskaan XD Muistaakseni itelläkii joskus on käyny jotain tyyliin et, oisko peräti ollu TS2, et simin pomo oli kylässä ja sit se soitti "pomolle" et ei voi tulla töihin ja kaikki oli ihan hyvin ja sairaslomaa tuli :DDD On toki voinu olla myös TS3, mut yleensähän nuo muut simit tuppaa lähtemään pois jos alkaa työt tms.

    Noni, nyt viimestään sitten tekee mieli pelata ku päätit taas lähettää simit Egyptiin :D

    Animetaisteluita ::DDd

    Närästystä XD

    Wow, en tienny et voi lainata saatika _varastaa toisen hevosen XD En oo kauheesti perehtyny hevosteluun simssissä :D En jaksanu koskaan pelata kovin paljoo Appaloosa Plains -testisimilläni :D

    Ehkä Mark havittelee koirankasvatusrahaperintöä? :DDDD

    Mitäh XD Arpajaisista ::D No nyt on arvot kohillaan XD

    Yay, LOTR/TSH teema! :DD

    Tykkään muuten ku teet nykyään tiivistelmän loppuun! Helpottaa varmasti jatkossa aina ku ei muista mitään edellisistä osista, ja voi sit lukee tiivistelmän eikä oo välttämättä pakko kahlata ihan kaikkia kuvia läpi :D

    Seuraavaa odotellessa jälleen! Koitan itekii kunnostautua ja pelata taas jossain välissä... (ja vastata niihin blogikommentteihin! :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyle yllättää joka kerta - jopa kuolemansa hetkellä.

      Aloin muuten lukemaan Rogeteja uudestaan ihan alusta alkaen! Olin unohtanu, miten persoonallinen tyyppi Bea oli :D

      Moses kyllä teki tempun xD Storyprogression säätää ihan omiaan välillä.

      En edes pelaa Skyrimiä ite. Näytin vaan mun veljelle tuon heppakuvan ja se totesi että ihan kuin Skyrimissä :D

      Temin pomo oli just kerenny lähtee kotiin tai töihin kun soitettiin sille :D Mutta saatiin sairaslomaa xD

      Tem halusi itse lähteä Egyptiin! Vaikka siellä ei kovin paljon tehtykään, tykkään laittaa simit lyhyelle häämatkalle. Pitäisi kyllä tehdä sellainen oikein seikkailijasimi, Kylen kanssa tehtiin jotain juttuja, mutta seikkailut ei ollu sen elämäntehtävä niinko vaikka sinun Emilyllä. Ehkä otan seikkailut jollekin simille sitten, kun saan tarpeekseni nykyisestä peli-ideasta.

      Miekään en tienny tuota heppavarashommaa! Pitääpä joskus kokeilla, mitä tapahtuu, jos menee yliajalle :D

      Tuossa Markin hommassa ei oo kyllä järjen hiventä, kun se on vielä sitoutumiskammoinen :DD Nyt on poika ansassa koiramummon kanssa, saapa nähdä. Ehkä se odottelee juurikin perintöä?

      Hyvä jos tiivistelmistä on apua!

      Poista

Kommentit vastaanotetaan suurin kiitoksin <3