sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Shalom-Lobos 37: Joulu on taas

Noni. Pelissä on tapahtunu taas nii paljon kaikkea, että oli pakko jakaa kuvat kahteen lyhyempään postaukseen. :D Joitakin perheenjäseniä lähtee ja toisia tulee tilalle, välissä on perhejuhlaa ja sen sellaista. Koittakaa pysyä perässä.





The gang is here.

Ellu poseeraa kuin jossain teinimusikaalissa. Kaverit ei käyttäydy ihan yhtä edustavasti :D



Sekunti P:n painamisen jälkeen.
Tykkään Elanorin yksinkertaisesta asukokonaisuudesta, tuo paita jotenkin sopii. Sitä ei vaan nähdä enää kovin pitkään, sillä Ellun on aika järjestää synttäribileet!



Xana on koko perheen lempilapsi <33
Kaikki vaihtoi juhla-asuihin koska Ellun juhlat, vaikka eivät ole edes menossa niihin.



Laitoin Ellun nimittäin pitämään bileensä omien kavereidensa kanssa riehatontilla. Tajusin liian myöhään, että eihän siellä oo mitään pöytää, johon vois laittaa synttärikakun xdd Ellu sai sitten kasvaa ihan omia aikojaan. Kojumyyjäkin vissiin intoilee tuolla taustalla :D



Tähtipöly lentää takalistosta~



Yliopisto mielessä? (sori mut mee keskenäs)



Kaverit ei vissiin arvostaneet uutta tyyliä xD



Tem halus ottaa uuden kuvan makkarin seinälle :3 (ja nyrpisteli sille vähän myöhemmin Taiteenvihaajana)



Ja niin yöllä: Merry kertoi Xanalle iltasadun, ja koska simien on niin vaikee mennä omaan sänkyyn nukkumaan, Xana halus tietty mennä mummon ja papan sänkyyn. Iltasadun jälkeen Merry jäi sit nukkumaan Xanan viereen <3

Merry: Aa ömm, huomenta, isä. Oisko se aamulenkille?



M: Ellu! Tuu käymään täällä!

E: Ei tarvi huutaa, se on epätaiteellista.



Elanor: Nyt kun mä oon viimein täysi-ikäinen, aion lähteä road tripille etelään!



E: Yövyn puistonpenkeillä ja menen minne huvittaa. Siitä tulee mahtavaa!



Merry: Tuommoinen haaveilu tekee nälkäiseksi. Eiköhän mennä aamupalalle.



Mitä säädät? 



Aikuiset kävi Ellun valmistujaisissa ja sen jälkeen syömässä.



Unohdin jo tän hepan olemassaolon :D Anyway, viimeinen silmäys molempiin.



Ellu muutti yhteen postauksen alussa näkyneiden frendien kanssa. Lisäsin tallin, niin heppakin pääsi mukaan. Elanor olikin sit viimeinen lastenkodin "asiakas", eli tämä tarina-arkki päättyy ja hallitseva sukupolvi vaihtuu.



~Hei tonttu-ukot, hyppikää, nyt on riemun raikkahin aika~

Lumihiutalepäivä saapui Appaloosa Plainsiin!



Saanko esitellä: joulupukki ja pikku apulainen XD

Merry: Pukille maistuisi nyt kuppi kahvia.
Xana: Kierretäänkö me nyt talosta taloon jakamassa lahjoja?



Sekuntia myöhemmin.

John: Moro pukki ja tonttu, pitää mennä!
Merry: Nyyh... kupponen lämmintä kahvia kanelin kanssa...



John: Tästä joulukuusesta lähtee selvästi kahvinhimoa aiheuttavaa säteilyä. Oikein päässä tuntuu.



M: Pukilla on jotain pikku tontullekin.
X: Voi juku! Hikisukka!



Pukkikin sai lahjan. En muista, mitä ne oikeesti antoi toisilleen.




Mutta Tem sai Johnilta jalkapallon :DD



Tein vähän joulukoristeluja ja keksin laittaa syyskranssin tuohon oveen moveobjectsilla. Vähän jouluisampaa väriä se kyllä vaatisi...



Paljon parempi.



Tem: Jos laittaisi kaksi tuollaista käsiin ja solmisi hännistä yhteen, saisiko siitä käsiraudat?



Mitäpä ois Shalom-Lobosien joulu ilman lahjabileitä.



Joulukeksiateria keskeytyi, kun vieraat tulivat jo paikalle.



Tää talonmies-lumiukko näyttää jotenkin... nöyrältä. :D
Onko toi simpukka niin kuin viikset?



Vieraiden tuomista eväistä saatiin oikea joulupöytä! (Joo, hodarit on jouluruokaa)



Kaikki sukulaiset ja ystävät paikalla. :3



Hallittu kaaos.



Tem: Hei, kaikki tänne! Nyt lauletaan joulupukkilaulu!

Oot Tem vähän myöhässä, porukka avaa jo lahjoja :DD



Setien syliinkö meinasitte istua?



Mark: Näytäpä poika vähän iloisempaa naamaa, nyt on sentään joulu.



Jotenki vakava tunnelma, kaikki vaan nököttää hiljaa.



Mutta juhlat oli vissiin hyvät :D



Miks Mark näyttää niin nyrpeältä tuolla takana :D



Xanalla taitaa olla jo nalle, mutta mieluummin tää kuin hiili tai sammakko.



Jouluyön levitointia?



Merrykin? Noi jalat :DD



Siellä ne kuitenkin nukkuivat kiltisti omissa sängyissään. Sekoilu johtuu varmaan taas moveobjectsista, kun siirtelin noita kahta pukkipotrettia varten.



Merry yrittää tehdä etätöitä ja vanhemmat hurjastelee seinän takana xD



Tem: Hihii, no nyt on pullat hyvin uunissa. (mitä? xd)
Merry: Ei tästä mitään tule!



Xana ehti taas harrastella maalailua. Merryn huoneen seinät täyttyy taiteesta ennen pitkää.



John: Ai että, on minulla taitava pojantytär!
Xana: Pappa, lopeta...



Töiden jälkeen kutsuttiin Merryn veli saluunaan.
Merry: Pitäisi kyllä ottaa enemmän kuvia Xanasta. Lapset kasvavat niin äkkiä, kohta se on jo teini...



Pippin: Perheestä puheenollen... Minulle tuli tilaisuus lähteä täältä talven kylmyydestä. Olen lähdössä työmatkalle Egyptin aurinkoon!



Merry: Loistava uutinen, mutta... mites parisuhde? Vai kaipaatko kenties taukoa vaimosta?



Pippin: Armi lähtee tietysti mukaan! Mutta pojilla on koulu kesken täällä. Voitko katsoa heidän peräänsä? Kummallakin on puberteetti juuri puhkeamassa kukkaan...



Pippinin pojat Antti ja Johannes olivatkin saluunan vieressä läksynteossa :DD



Merry: Ehdotat siis, että ottaisin kotiini kaksi tunnemyllerryksessä elävää varhaisteiniä?



Pippin: No... juuri niin.



M: No, ehkä se voi olla hauskaakin. Lähdenpä ostamaan sarjakuvia, niin pysyvät tyytyväisinä.



Pippin sai selittää tilanteen lapsille.



Siis tällä taustatarinalla sain liitettyä Antin ja Jontun Shalom-Lobosien talouteen! Antti ehtikin humpsahtaa teini-ikäiseksi juuri ennen siirtoa :D

Syy miksi teen näin on, että Xana ei alienina voi periä. Se voisi olla ihan jännääkin, mutta en nyt välttämättä halua aliengeenejä tähän sukuun. Pippinin lapset taas on ihan samalla lailla Johnista polveutuvia ja perimiskelpoisia. Samalla saadaan vähän uutta näköä sukulinjaan, niin ettei kaikki näytä samalta kuin Kyle xd

Olin ajattelu häivyttää näitten vanhemmat kuvioista jotenkin traagisesti. En sit kuitenkaan halunnu tappaa niitä, enkä toisaalta poistaa kaupungistakaan. Ainoa ratkaisu minkä keksin, on että Pippin ja Armi on kaupungissa ihan normaalisti ja koitan vaan vältellä niitä :D Sillä tavalla pojat pystyy myös soittelemaan vanhemmilleen ja ylläpitämään suhteita.

Mutta ensi kerralla tutustutaan näihin sitten tarkemmin! Katsotaan, miten pojat sopeutuvat perheeseen.
Be blessed 💝

4 kommenttia:

  1. Helou, kiva et täälläkii pitkästä aikaa liikettä! :)

    Haha, siinäpä vasta dilemma Temillä: kuinka ikuistaa kuvia itestään puolisonsa kanssa ilman et niistä tulis _taidetta :D

    Ahahaha nuo tonttuasut :DD

    Apua simpukkaviikset :DDD

    Saas nähä millon meikäläisen simien talossa mahtuis lahjoja avaamaan :D Olevinaan eivät mahu sinne minnekään ikinä.

    Ehkä Mark koittaa hahmottaa, mitä omituista Xanassa oikein on? :D

    Jup, move aiheuttaa tota et simit jotenkii unohtaa miten kerrokset menee.

    Voi apua, en kyl haluis olla Merryn asemassa tossa tilanteessa ::DDd

    Tunnemyllerrys :D Hauskasti oivallettu!

    Oho kappas, ompas jännä idea! Aattelin et tuo on vaan jotain höpöttelyä mut ei ku ihan oikeesti otitkii ne lapset talouteen! Jatkoa odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui! Vastailin just incinen (?) kommentteihin muutaman postauksen takaa, ja tein aikahypyn takaisin nykyhetkeen :D John on jo vanha ukko ja Merrykin nuori aikuinen...

      Temin pitää kai ottaa epätaiteellisia valokuvia :D Mutta tykkään kun näillä on muistoseinä, yhteisiä selfieitä eri ajoilta!

      Mie ainaki raivaan varmuuden vuoksi kaiken mahdollisen pois huoneesta ennen kuin lahjakasa saapuu, ja laitan vasta sitten tuolit sun muut paikoilleen. Onhan siinä työmaa, mutta se toimii :D Voi olla että oot joskus tehnykin niin, en muista.

      Ootas, mikä tilanne - aaaa! Kyllä XD

      Tää on tääs näitä mun jänniä tarinallisia käänteitä. Selitin just incinerateit'lle, että tykkään tehä välillä tämmösiä tarinaselityksiä, vaikka en jaksa tehä varsinaista tarinaa enkä mennä LC:n sääntöjen mukaan. Jätän simeille sekoilun vapautta :D

      Poista
  2. (Aww, hyväksyn incine-lyhennyksen tästä nimestä joka on kieltämättä aika aivojumppa xD)

    Mulle on kans käyny ihan liian monta kertaa toi et synttärikakulle ei ookkaa pöytää :D Koodeilla vaan sitte pöytä kehiin.

    Lol mäki unohin Tuijan? Taijan? Tainan? Hepan :'D Vaikka luin viime postauksen about viis minuuttia sitte. Oh boy.

    Erittäin outoo lukee joulusta postausta keskellä kevättä mut ihan oma vika ku on saamaton :D Mut aww miten söpöt asut Merryllä ja Xanalla ♥

    LUMIUKKO JA SEN VIIKSET apua mikä toi on, koskaa nähnykkää XDD

    Voi että ku noi juhlat näyttää niin kotosilta ku kaikille on esim. istumapaikat eikä porukka oo solmussa jossain nurkassa :DDD

    Oooo plot twist, mietinki et miks Antti ja Johannes näkyy sukupuussa ku ketkää muut "ylimääräset" ei. Ymmärrän kyllä miks haluat välttää aliengeenejä xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukupuussa on se idea, että siinä ainaki jossain määrin näkyis myös muut suvun haarat, mikäli niitä tulee. Rachelin aikaan koko perhe muutti uuteen kaupunkiin, joten Peacen ja Bennyn sukuhaarat ei saaneet jatkoa. Johnin veljet Mark ja David taas eivät vain sattuneet saamaan jälkeläisiä. Pippinin lapset merkittiin sukupuuhun ja he päätyivät osaksi tarinaa. :D

      Poista

Kommentit vastaanotetaan suurin kiitoksin <3