sunnuntai 20. marraskuuta 2022

Minipostaus: Perhe Hong ja suuri museoryöstö

 Juu hei taas. Blogissa on ollut vähän hiljaista. Sen, mitä olen pelannut Simsiä, en ole pelannut Shalom-Loboseja, vaan toista tallennusta, jonka julistin itselleni "blogivapaaksi"... Siis lupasin itselleni, että en ottaisi pelistä kuvia, tai en ainakaan blogia varten. Vaan kuinkas sitten kävikään. :'D

Dokumentoin tähän noin 30 kuvaa kakkostallennuksesta. Näitä ei ole mitenkään systemaattisesti kuvattu, lähinnä hassuja juttuja ja merkkipylväitä. Tällä hetkellä ollaan toisessa/kolmannessa sukupolvessa.



Suvun kantaäiti oli nimeltään Pallet Kanto (hmm yes original), ja hällä oli tällainen nimeensä viittaava talo. En kuitenkaan pelannut tällä simillä kovin kauaa. Alun perin mietin, että oispa hauska rakentaa tämmöinen Pokemon-talo, ja laitoin townieksi sinne simin tyttärineen.



Tuolloin varsinainen pääsim oli Kristen Tidmann, Aurora Skiesissa asuva vaikutusvaltainen kuvernööri, jonka kaikki varat menivät kahdentoista tyttären kasvattamiseen. Pelasin jotain omaa "12 lasta ja niille nimet kuukausien mukaan" -haastetta. Hyvin pitkällinen, mutta onnistui lopulta.



Pallet asui Tidmannin kartanon naapurissa, ja vanhoilla päivillään Kristen meni kuin menikin naimisiin tämän kanssa. Palletilla oli jo ennestään tytär, Viridian.



Kas kummaa, tyttärestä tulikin lyhytkasvuinen. No ei vaineskaan.



Viridianiin tykästyin kovasti. Kun isäpuolen tarina päättyi, Viridian muuttikin Twinbrookiin jatkamaan omaa elämäänsä. Uusi nainen kaupungissa ei jäänyt naapureilta huomaamatta.



Viridian teki työuran kasvattamalla koiria. Roolipelasin myynnit niin, että siirsin pennut kaupunginmuokkauksella uusiin perheisiin ja lisäsin koodeilla rahaa. Tuohon ois kai jokin modikin olemassa, mutta tää toimi omiin tarpeisiin.

Tuossa taitaa olla Viridianin ensimmäinen lemmikki, bostoninterrieri Pichu.



Viridian oli uimassa ja puhelin soi :DDD Rintaa myöten järvessä, mutta eipä mittään, hyvin toimii...



Elämänhaaveena oli saada korkein viisumi kaikkiin maihin. Seikkailuita suorittaessa kohosivat kunto-, kätevyys-, ruoanlaitto- ja taistelutaidot.



Egyptissä pällisteltiin paikallisten asukkaiden lemmenelämää.



Mmmikä makeshift alien meillä on täällä :D Joku Egyptin townie avaruusolion asussa



Kiinasta löytyi Shing Hong, josta tuli Viridianin aviomies. Shing ja hänen isänsä Chen (joka menehtyi korjatessaan tiskikonetta) muuttivat Viridianin luo. Myöhemmin pariskunta osti Kiinasta Shingin lapsuudenkodin loma-ajan asunnoksi.



Kiinassa oli pahasti bugaava, mutta äärimmäisen määrätietoinen hevonen. :D



Auttakaa XD



Seurasin hevosen matkaa. Mikään ei estänyt sen taivallusta joelle.



Hevonen saavutti määränpäänsä, kääntyi takaisin ja jatkoi matkaa maan sisässä uiden.



Viridian ja Shing saivat kaksoset (joista ei ole ollenkaan lapsi- tai teinikuvia kek). Pewter syntyi hajamieliseksi kuten isänsä, mutta peri äidiltään ympäristötietoisuuden. Lisäksi Pewter on sekä paha että ystävällinen. :D



Toinen siskoista on Cerulean. Hänkin erittäin nätti, joskin kärttyilmeinen, kuten voi huomata. :D Kunnianhimoisena Cerulean loisti koulussa, mutta yksinäisenä sutena hän viihtyi itsekseen. Urheilullisuuttakin löytyy.



Lintubongareita koko perhe. :D



No tässä on sentään jotkin teinibileet.



Ja teinistä NA:ksi -synttärikuva. Niin ja kummastakin tuli kleptomaani (tai tuli, kunnes Pewterin piirteet bugasivat yliopistossa ja klepto katosi)



Yliopistossa annettiin Justin Cronkille isän kädestä, kun tämä kerran muistuttaa erästä naapurimaan henkilöä. Ylipäätään Pewter (ja Cerulean sen peesissä) oli koko ajan tappelemassa ja säilyttelemässä porukkaa XD



Kaksosten paras ystävä Emilia Vaitila lähti tyttöjen mukana yliopistoon, mutta jäi karkkiautomaatin alle. xd Oon jotenkin shook tästä miten kuollut sim kyyhöttää maassa, suu vielä kauhusta auki.



Joka tapauksessa kaksoset valmistuivat Liiketalouden uralta ja eksyivät saman tien rikoksen polulle. Ensimmäinen suuri keikka oli museon ryöstö (jonka siis toteutin itsekseni kaksosten vapaapäivänä/yönä).



Dumppasin Viridianille kertyneet muinaismuistot museoon sitä mukaa kun niitä kertyi. 



Sitten Pewter ja Cerulean menivät yöllä museoon ja kävivät "varastamassa" aarteet :D



Kiina-, Ranska- ja Egyptiosasto, kaikki tyhjennettiin parempaan talteen (paitsi hyllyillä olevat kanoopit, joita ei voinut "poimia")



Tavaramerkkinä sytytetään ilotulite keikan päätteeksi :D Varsinaisia ammattirikollisia.



Muinaisesineiden kokoelma koottiin salaiseen kellariin salaoven taakse salaiseen pahisten salaluolaan.



Samalla täyttyi Ceruleanin elämänhaave muinaisesineiden kokoelmasta. Pewter haluaa Pahuuden perikuvaksi, ja se vaatii vielä vähän enemmän töitä.


Tauko Shalom-Loboseista oli tarpeellinen. Nyt polttelee jo palata Amityn ja botinrakennuksen pariin! Seuraavalla kerralla jatketaan siitä. Be blessed 💝

2 kommenttia:

  1. Minä täällä taas! :D En oo vieläkään muistanu tehä otsikkokuvaa tuohon omaan postaukseen joka on lojunu luonnoksissa jo kuukausia lähes valmiina ::D

    Tuo eka kuva ei soita mitään kelloja ku en Pokemonista tiiä muuta ku sen verran mitä opin 8-vuotiaana melko lyhyen Pokemonvaiheen aikana :D Mut haaste kuulostaa mielenkiintoselta!

    Ehkä townie aatteli et huijaa käärmettä alienhatulla? Silmät muistuttaa ehkä vähän käärmeen silmiä :DDD

    Rupesin just miettimään et uiko tässä pelissä hevoset? Tiiän et koirat ainankii ui, mut uiko kissat tai hevoset? Täytyy vissiin googlettaa :D

    Jahas, lyhyelle postaukselle lyhyt kommentti :D Jatkan tohon seuraavaan heti jos vaan jaksan keskittyä.

    VastaaPoista

Kommentit vastaanotetaan suurin kiitoksin <3